Sain päähäni, että tekisin rautalangasta ja sukkahousuista kukkasia, joita voisin käyttää koristeina jouluistutuksissa.  Jotenkin ne sukkahousut vaihtuivat jo ennen aloitusta kultakankaiksi ja kankaiden tuntuessa liian paksulta materiaalilta siirryin hedelmäpusseihin.

  1. Muotoilin jokaisen terälehden erikseen hopealangasta.
  2. Kiinnitin kankaan/muovin kukkateipillä.
  3. Kiinnitin lopuksi terälehdet ja heteet kukkateipillä yhdeksi kukaksi. 

Kävin Punaisen Ristin Kontissa ostelemassa jouluistutuksia varten tarvikkeita.

Tällä viikolla (10. kerta) aiheena oli joulupyörylä. Niittasin niittipistoolilla mäntyä ja kuusta pyöreään puupalikkaan. Kiinnitin rautalangalla muutaman koristeen ja eilen lisäsin vielä hieman lumisumutetta. Tämän olisi voinut tehdä myös oveen kiinnitettäväksi, mutta itselläni on pöytämalli.

Olin työmatkalla Venetsiassa, jossa yhtenä päivänä ehdin hieman kuvaamaan ja shoppailemaan valoisaan aikaan.

Alpit
Kävin shoppailemassa liikkeessä LaLa, jossa oli aivan ihania korviksia, kaulakoruja ja pantoja. Hämähäkki on joululahja siskolleni.

Horsmapuu oli aiheena 8. kerralla. Hieman alkoi epäilyttämään keräänkö hakkuualueelta oikeaa kasvia kurssille, mutta tässä näkyy lopputulos. Juuressa on sammalta ja hormien ympärille on pyöritetty hopeista spiraalilankaa.

Risupuu oli aiheena 7. kerralla. Toteutukseen tarvitaan vain risuja (koivu) ja rautalankaa. Tyvestä lähdetään pyörittelemään rautalankaa ison nipun ympäri ja sitten aina otetaan pienempiä nippuja erilleen ja pyöritellään niihin rautalankaa ympärille. Lopputuloksen koristelin kirppikseltä löytämilläni tähdillä (1 €) ja hain ruukkuun kiviä painoksi/koristeeksi.

Tällä viikolla haasteena oli noudattaa annettua luonnosta. Käänsin luonnosta ja tein kortin sähkömiehelle. Laitoin korttiin rusetit, jotka tein puretusta sähköjohdosta ja lisäsin sähkömiesten käyttämää teippiä.

Tein kummipojalle syntymäpäivälahjaksi joulukalenterin, johon ostin Legon Cars-setin Martti/Ivan Martti, jonka osia ja ohjesivuja jaoin useampaan pakettiin. Lisäksi ostin muun muassa suklaakolikoita ym. namia sekä tavaraa, jotta ei joka päivä saa legoja. Pakettikorteiksi tein sydämiä ja laitoin kaikki Cars-lahjakassiin. Isoin paketti on avattavaksi syntymäpäivänä ja muut sitten vasta joulukuussa.

Päätin tuunata vanhaa eteisen mattoa teippaamalla tekstin HOME ja maalaamalla Otex pohjamaalilla tarrojen sisäpuolelta.

Kirppikseltä löysin 2 € hintaan pienen puuarkun, johon saan siemenet säilöön.

Tallinnan risteilyllä lokakuussa.

Samalla reissulla käytiin ensimmäistä kertaa Karnaluksissa, johon mentiin kävellen. Aikamoinen ostosparatiisi käsityöihmisille! Lankoja, nauhoja, nappeja, vetoketjuja ym. Katseltavaa olisi riittänyt useammaksi tunniksi. Lopulta lähdin pois pienten ostosteni kera, mutta toiveena on päästä sinne vielä uudestaan. Ostokset yhteensä n. 12 € (huom. kassalla 20 % lisäys hintoihin).

Syntymäpäiväsankarille 50 v. kortti.

Olen jo hyvissä ajoin laittanut parvekkeen talvikuntoon muuten, mutta reilu viikko sitten päätin kokeilla vielä sammalpallojen tekemistä.

  1. Pyörittelin sanomalehden sivuja palloksi.
  2. Pallon ollessa halutun kokoinen kastelin sen hanan alla (ja sain kädet mustaksi).
  3. Asettelin sammalta pallon päälle ja pyörittelin samalla sidontalankaa pallon ympäri.
  4. Toiseen palloon laitoin vielä varreksi pajunoksia.

Pyöreä halloweenkimppu syntymäpäiväsankarille.

Korkeakimppu oli aiheena 6. kerralla. Tein kimpun oman pihan materiaaleista. 

Pyöreä syyskimppu kukkasidontakurssilta jääneistä materiaaleista.

Kukkasidontakurssin 5. kerralla aiheena oli surulaite. Tein pajuista kehikon, johon laitoin havut, ruusut ja vielä alareunaan vuorenkilpeä sekä rypytetty rusetti.

Tein kukkasidontakurssilla (4. kerta) noutopöydän asetelman Mariskooliin.

Anopin pihan materiaaleista syksyllä tehty syysasetelma.

Blogikuvaus

Haasteisiin osallistumista, korttiaskartelua, tuunailua, kukkasia ja ehkä jopa hieman käsitöitä eli sitä, mihin vapaa-aikaa tulee käytettyä.
Sisällön tarjoaa Blogger.